Blogi

Moikka!

EMien jälkeen on tullut käänteitä ja päätöksiä. Jokseenkin kaikki ei vielä valmista mutta pikkuhiljaa hyvää tulee.

Ja EMistä vielä sen verran että se oli minulle henkilökohtaisesti vuosisadan pettymys, mutta nimenomaan OLI. Opin siitä jotain ja otin ne työkalut mukaani tulevaisuutta ajatellen. Iloitsen siitä että meillä oli joukkue, ja iloitsin paikan päällä joukkuetovereideni puolesta! Hieno kisa onnen ja surun kera!

Katseet nyt eteenpäin–>

Joukkuetuloksen myötä tuli selväksi että olympialaisiin pääsy tapahtuu henk.koht ranking listan kautta. Tämän takia tein ensimmäisen päätökseni jäädä Saksaan. Haluan optimoida tämän talven kisojen suhteen ja hevosen hyvinvoinnin ehdoilla. Jääämällä keskieurooppaan voin kisata enemmän, kuluttamatta hevostani liikaa. Kuitenkin , tavoitteena olympialaiset, halusin luoda parhaan mahdollisen tiimin hevoseni hyvinvointia ajatellen. Tuula Pursiainen on edelleen ehdottomasti siinä mukana hevoseni fysioterapeuttina. Ja  kokenut saksalainen eläinlääkäri, joka on muitten topmaiden jokkueen jäsenien takia anyways mukana isoissa kisoissa. Avoimuus vie eteenpäin ja tiimin kaikki tärkeät osatekijät tekevät käsi kädessä oman erinomaisen työn lisäksi yhteistyötä keskenään. Näin taataan mahdollisimman paras lopputulos. Kengittäjäni toimii entisestään vanha tuttu saksan maajoukkueen kengittäjä Dieter Kröhnert. Ja hevosenhoitajani Sylvi on tietysti mukana kaikessa!

Valmentajani Janne Bergh on edelleen muutoksissa mukana ja valmentautumisen tukipilari.

Itse olisin ensikertalaisena mukana Lontoossa ensi vuonna(en nuolaise ennen kuin tipahtaa mutta en todellakaan halua huonosti valmistautuneena sinne mennä), mutta tiimini jäsenet ovat kokeneita konkareita olympialaisia ajatellen.

 

Olen monesti verranut kouluratsastusta formula ykkösiin. Hieno auto ja hyvä kuski ei yksin riitä siihen että tulee kokonaisvoitto kauden kisoista (kuvittele vaan kuinka kauan se pitstop kestäisi, ja kuinka paljon hitaampi lajin kehitys olisi) . TIIMI on tämän päivän sana, ikuista kehitystä. Pelkkä ratsastaja yksinään on eilistä. Haluan olla aikaani edellä , ja olen nyt jo suunittelemassa uutta 4vuotista aikataulua Rioa ajatellen. Haluan myös huomauttaa että kun ensimmäisen kerran sanoin ääneen meneväni Lontoon olympialaisiin vuonna 2008 , ei ollut monta ihmistä, jotka ajatteli että käyköhän näin. Mutta jos en olisi sitä silloin sanonut ja suunnitellut, en varmasti istuisi tässä paikassa tänään. Olympiakvaalit on takataskussa. Ja rakastan jokaikistä hetkeä jota nyt elän , ja matkaa jota olen kulkenut tähän päivään asti. Ja olen ikuisesti kiitollinen niile jotka ovat tässä mukana.

Uskalla uskoa itseesi ja unelmiisi, ja vaikka ei pääse olympialaisiin, niin jo pelkkä se matka ja kokemus sinne on sen arvoista! (suomirulesjaPISTE!)

Sitäpaitsi nyt on enää hetki aikaa seuraaviin olympialaisiin. Seuraavan hevosen pitäisi kisata kainsainvälistä GPtä jo 2014, eli parin vuoden päästä.

Lontoo tuntuu jo melkein huomiselle…

Odotan kisakaudeltani talven aikana enempi varmuutta, ja enempi voimaa. Treenit jatkuu niin kuin ennenkin, paikkakunta tosiaan vaan nyt eri.

Ja meillä on edelleen hauskaa!

 

 

Terkuin alex